Kylmäpihlajan Majakka HOTELLI JA RAVINTOLA


Kylmäpihlaja on Rauman saariston uloin luoto ja se sijaitsee noin 10 km päässä mantereelta, eteläisellä Selkämerellä.
Ennen majakan rakentamista, Rauman edustalla on ollut 1800-luvulta alkaen majakkalaivoja, joista ensimmäinen oli Quarken- tai myös Snipan-nimellä kulkenut alus. Uusi teräsrunkoinen alus vapautti vanhan puurunkoisen Quarkenin ja kulki nimellä Relandersgrund. Nimensä se sai Relanderin matalan mukaan, johon se oli ankkuroitu. Majakkalaiva päivysti Rauman edustalla aina Kylmäpihlajan Majakan rakentamiseen saakka.
Kylmäpihlajan Majakka rakennettiin vuonna 1952 ja se valmistui uudeksi vuodeksi 1953. Siinä oli asuinhuoneet 12 luotsille ja kutterinhoitajille, majakkamestarille, väylävahdeille sekä emännälle. Majakassa on 11 kerrosta ja se on yli 30 metriä korkea. Majakkarakennuksessa on myös sauna ja pieni kappeli, jossa säilytetään perälippua v.1964 uponneesta luotsikutterista.
Kylmäpihlaja on myös alusta lähtien ollut virallinen sääasema, jonka säätiedot luetaan päivittäin radiossa. Majakka valoineen toimii edelleen merenkulun turvana. Majakan valo, 1,26 miljoonaa kandelaa, näkyy edelleen 15 meripeninkulman päähän.
Rauman kaupunki osti majakan v.2000 ja avasi sen yleisölle v. 2001. Kesästä 2007 alkaen, majakan hotelli- ja ravintolayrittäjinä ovat toimineet Suvi ja Tom Lindqvist. He ovat kartuttaneet hotelliravintolakokemustaan mm. Scandic-hotelliketjulla. Viimeisimmät vuodet Suvi toimi keittiömestarina Marski-hotellissa, Helsingissä. Tomin saavutuksia on mm. vuonna 2005 saatu Vuoden Pro Keittiöpäällikkö-palkinto, joka myönnetään vuosittain työssään ansioituneille henkilöille. Tom työskenteli tuolloin Scandic Simonkentän ja Marskin keittiöpäällikkönä. Tom avustaa myös edelleen kansainvälisessä kokkikilpailu-organisaatiossa, Suomen Bocuse dÓr-hallituksen jäsenenä.
Majakan historiaa
Majakan valon historiaa:
1970-luvun loppupuolelle asti käytettiin hehkulamppuja. Lampunvaihtajassa oli kaksi hehkulamppua ja kaasusukkapoltin. Kaasuvalo käynnistyi automaattisesti sähkökatkoksen tai lamppujen vikaantumisen takia. Kun Kylmäpihlajaan saatiin kaapeli mantereelta, voima-asema muutettiin varavoima-asemaksi ja majakan varalla ollut kaasuvalo poistettiin.